YouTube on maailman suosituin videoiden jakamiseen tarkoitettu palvelu, joka on toiminut jo reilut kymmenen vuotta. Aluksi lähinnä hauskoja videoklippejä ja musiikkivideoita tarjonnut alusta on nykyään yksi maailman käytetyimmistä sosiaalisen median kanavista. Lukuisat ihmiset ovat luoneet itselleen uran YouTuben sisällöntuottajina eli tubettajina. Koska palveluun ladataan yli 300 tuntia uutta materiaalia joka ikinen minuutti, on tubettaminen varteen otettava keino ansaita rahaa joko sivutoimisesti tai päätyönä. Rahan tienaaminen videoiden avulla vaatii kuitenkin muutaman niksin, joista kerrotaan tässä artikkelissa.

youtube logo

Suurimmalle osalle käyttäjistä YouTube tuo korkeintaan pientä lisätienestiä varsinaisen päätyön ohelle, mutta maailmalla on lukuisia YouTube-miljonäärejä. Tunnetuin on kenties ruotsalainen PewDiePie, jonka kanava on kuulunut jo pitkään tilatuimpiin kanaviin maailmassa. PewDiePien tulot ovat vuodessa noin 14 miljoonaa dollaria, eli ei puhuta mistään pienistä rahoista! Vaikka ura ammattitubettajana ei tällä hetkellä kuuluisikaan suunnitelmiisi, tästä artikkelista saat vinkkejä siihen, kuinka YouTube-kanava perustetaan ja miten sen avulla voi tienata pienempiä tai vähän suurempiakin summia.

YouTube-kanavan perustaminen vie vain minuutteja

YouTube-kanavan perustaminen on ehdoton vaatimus sille, että voit tienata rahaa videoilla. Kanavan perustamiseen käytetään Google-tiliä, jolla saa myös pääsyn esimerkiksi Gmailiin ja Driveen. Kanavan saa perustettua menemällä YouTubeen, kirjautumalla Google-tililleen ja klikkaamalla asetuksen auki. Oman nimen vierestä löytyy Luo kanava -linkki. Kanavalle kannattaa lisätä aihesanoja, joiden avulla muut käyttäjät löytävät sen. Englannin kieli on YouTubessakin käytetyin kieli, mutta suomalaisia tubettajia on myös paljon. Kieli ja aihesanat vaikuttavat siihen, kuka kanavan ja sen videot löytää.

Aihesanoiksi kannattaa valita vain kanavan aiheeseen liittyviä ilmauksia ja termejä. Aihesanoilla voit vaikuttaa siihen, nousevatko videosi hakutuloksissa kuinka korkealle, ja löytävätkö aiheesta kiinnostuneet ihmiset videosi. Aihesanojen lisäksi kanavan nimi on erittäin tärkeä. Lyhyt, ytimekäs, kanavaa kuvaava ja persoonallinen nimi on paras. Mikäli käytät kanavasi luontiin jo olemassa olevaa Google-tiliäsi, voit vaihtaa käyttäjänimesi asetuksista. Julkisuudesta tunnettujen henkilöiden ehkä kannattaakin käyttää omaa virallista nimeään kanavan nimenä, mutta mikäli olet vielä tuntematon henkilö, persoonallinen nimi kannattaa.

Sisällön luominen ja lisääminen YouTubeen

woman recording video for youtube

Pelkkä kanavan olemassaolo ei riitä tienaamiseen, vaan rahat tehdään sisällön eli videoiden avulla. Minkä tahansa heikkolaatuisen videon lataaminen palveluun ei kannata, sillä laadukas, sopivan mittainen ja mielenkiintoinen sisältö saa muut käyttäjät tilaamaan kanavasi ja katsomaan sen sisältöä. Tilaajamäärät ja katselukerrat ovat tärkeitä, mikäli esimerkiksi mainostulojen saaminen tubettamisen kautta kiinnostaa. Yhtenäinen linja ja säännöllinen julkaisutahti saavat tilaajat sitoutumaan kanavasi tilaamiseen ja katsomiseen. Tärkeintä on kuitenkin aloittaa videoiden tekeminen ja julkaiseminen, vaikka taidot eivät olisikaan ammattilaisen tasolla.

Kuinka tilaajia kerätään?

Kun ensimmäiset videot on kuvattu ja julkaistu, kanavan nimi ja kuvaus viilattu kuntoon ja sopivat asiasanat valittu, alkaa tilaajien kerääminen. Mikäli olet aktiivinen muissa sosiaalisen median kanavissa, kannattaa niitä hyödyntää yleisön saamiseen. Ammattilaisverkostot, kuten Linkedin ja Twitter, sopivat asiantuntijavideoiden jakoalustaksi. Viihteellisempi sisältö leviää tehokkaasti esimerkiksi sopivan Instagram-yleisön kautta. YouTube-videoita jaetaan myös Facbeookissa, jossa oikeaan ryhmään oikeaan aikaan jaettu video voi kerätä tuhansia katselukertoja ja herättää runsaasti keskustelua. Mieti siis, kenelle videoita teet.

Pelkkä videon jakaminen on vasta ensimmäinen askel matkalla kohti YouTube-tähteyttä. Monet katsojat ja tilaajat arvostavat tubettajien henkilökohtaista kontaktia katsojien kanssa. Seuraa siis, minkälaista keskustelua videot herättävät joko videon kommenttiosiossa tai sosiaalisessa mediassa. Vastaa rohkeasti esitettyihin kysymyksiin, anna tykkäyksiä kommenteille ja kannusta keskusteluun, videon jakamiseen ja muuhun vastavuoroiseen kommunikointiin jo itse videolla. Esimerkiksi videon lopussa esitetty kysymys, johon pyydät vastauksia kommenttina, pyyntö lisätä kanava tilattavien joukkoon tai muistutus videon tykkäämisestä ovat klassisia keinoja aktivoida yleisöä.

Sisältö rahaksi

Jotta kanavallesi ladattujen videoiden avulla voi tienata rahaa, tulee hakea ja päästä mukaan YouTube-kumppaniohjelmaan. Mukaan hyväksytään hyviä sisällöntuottajia, jotka täyttävät mainostajille sopivan sisällön vaatimukset. Esimerkiksi väkivaltainen, loukkaava ja seksuaalisesti vihjaileva sisältö on este mukaan pääsylle. Monia asioita voidaan käsitellä opetusmielessä tai humoristisesti, mutta mikäli videoissa esitetään esimerkiksi eläinrääkkäystä tai huumeiden valmistamista yksityiskohtaisesti, tulee mainokset poistaa kyseisiltä videoilta. YouTubella on monia kaupallistamisominaisuuksia, joista käytännössä kaikki edellyttävät sisällöntuottajalta vähintään 18 vuoden ikää.

counting money

YouTube-kumppanuusohjelmassa voi tienata rahaa mainostulojen, kanavajäsenyyksien, oheistuotteiden, Super Chatin ja YouTube Premium -tulojen kautta. Kanavasi tavoitteellinen kasvattaminen kannattaa alusta alkaen, sillä jotta rahaa voi ansaita, tulee kanavalla olla vähintään 1000 tilaajaa ja minimissään 4000 katselutuntia viimeisen 12 kuukauden sisällä. Tietyillä kumppanuusohjelman tienausvaihtoehdoilla on vielä omat vaatimuksensa tilaajien ja muiden lukujen suhteen. Esimerkiksi kanavajäsenyyksiä varten vaaditaan yli 30 000 tilaajaa ja oheistuotehyllyä varten tilaajia tulee olla yli 10 000. Kanavalla ei saa olla yhteisön sääntöjen rikkomisesta annettuja varoituksia.

Google AdSense ja sponsorit

YouTuben mainostulot kulkeutuvat kanavan omistajille AdSense-palvelun kautta. Palvelua käyttääkseen tulee olla vähintään 18-vuotias. Tätä nuoremmat tarvitsevat laillisen huoltajan käsittelemään rahaliikennettä ja tiliä. Lisäksi tarvitaan pankkitili tai PayPal-tili sekä toimiva sähköpostiosoite. AdSense-ohjelmassa mukana oleminen edellyttää runsaasti katselukertoja ja rahaa saa silloin, kun katsojat napsauttavat videon yhteyteen lisättyjä mainoslinkkejä. Mikäli katsojilla on käytössä mainostenesto-ohjelmia, mainokset eivät näy videoiden yhteydessä. Tapa ei ole siis kovin tehokas, mikäli tavoitteena on kerätä runsaasti tuloja videoiden avulla.

Tehokkaampi tapa tienata on hankkia kanavalle sponsoreita. Tämä edellyttää suurehkoa yleisöä, sillä pienet kanavat eivät sponsoreita kiinnosta. Mikäli tilaajia ja katselukertoja on jo ehtinyt kerätä, sponsorit ovat helppo tapa tienata. Käytännössä tarvitsee vain puhua hetki sponsorin tuotteesta ja esitellä sitä videolla. Tuote voi olla konkreettinen esine tai esimerkiksi verkossa toimiva palvelu. Tuloja voi saada kertaluontoisesti tai esimerkiksi affiliate-kumppanuuden kautta. Tällöin jokainen kauttasi tehty ostos tuottaa sinulle pienen rahasumman. Joskus tuloja saa kummankin tavan yhdistämällä.

Joukko- ja fanirahoitus sekä omat tuotteet

Mikäli olet onnistunut saamaan nimeä itsellesi tubettajien joukossa, tilaajasi ovat sitoutuneita kanavasi seuraamiseen ja voit rehellisesti sanoa, että katsojasi ovat fanejasi, on säännöllisen tulon saaminen fanirahoitusalustan kautta hyvinkin houkutteleva vaihtoehto. Näistä alustoista tunnetuin lienee Patreon. Sen kautta katsojat voivat rekisteröityä kuukausilahjoittajiksi pienellä tai suurellakin summalla. Lahjoitusten vastineeksi annat lahjoittajille houkuttelevia etuja, kuten muualla julkaisemattomia videoita ja muuta eksklusiivista sisältöä. Jotkut Patreonin kautta tienaavat sisällöntuottajat saattavat esimerkiksi luvata kuukausittaisia Skype-puheluita faneilleen.

YouTube-kanavan hyödyntäminen omien tuotteiden myyntiin on monelle pääasiallinen tulonlähde. Kuntoilualan ammattilaiset voivat käyttää kanavaa esimerkiksi valmennuspakettien kauppaamiseen, tiettyyn aiheeseen perusteellisesti perehtyneet ammattilaiset voivat myydä verkkokursseja, e-kirjoja ja muuta opetusmateriaalia. Useat miljoonia katsojia kuukausittain keräävät kauneustubettajat ovat lanseeranneet omat meikki- ja ihonhoitosarjansa, joita he markkinoivat YouTube-kanavansa kautta. Myös fanituotteet, kuten t-paidat tai muut vaatteet, ovat suosittu keino ansaita lisää rahaa. Mikäli valmista tuotetta ei vielä ole, voi sille kerätä rahoitusta joukkorahoitusalustojen, kuten Mesenaatin kautta.

Kannattaako vaiva?

YouTube on erittäin houkutteleva mahdollisuus tienata rahaa, mutta se vaatii varsinkin alkuun paljon töitä. Kanavan katsoja- ja tilaajamäärien kasvatus ei käy hetkessä, mutta jos pääset kymmeniin tai satoihin tuhansiin tilaajiin, on käsilläsi mahdollisuus tienata mukavia summia. Kannattaa panostaa sekä sisällön laatuun, säännölliseen lisäystahtiin ja katsojien aktivointiin heti ensimmäisestä videosta alkaen. Kehota aina katsojiasi tilaamaan kanavasi. Uudet videot eivät mene ohi suun, jos ilmoitukset ottaa käyttöön. Laajenna YouTubesta muihin somekanaviin ja muista, että sisältöä tehdään katsojille. Tärkeintä on kuitenkin aloittaa!