Joskus haluamme vähentää ihokarvoitustamme kunnolla. Modernissa maailmassa voi toki antaa myös kaikkien karvojen rehottaa vapaasti, mutta karvanpoiston esteenä ei tarvitse olla toimenpiteen vaikeus. Riippumatta ihoalueen sijainnista ja koosta koskee karvojen ajelua muutama yleinen sääntö, joiden noudattaminen helpottaa operaatiota huomattavasti. Kaikkia näitä niksejä ei ehkä äiti tai isä ole tullut opettaneeksi, joten onneksi me olemme paikalla neuvomassa sinua, jos haaveilet sileämmästä ihosta! Pienellä maalaisjärjen käytöllä ja oikeilla välineillä saat itsepäisimmänkin pehkon taltutettua.
Ennen kuin menemme yksityiskohtiin, haluamme muistuttaa karvanajon tärkeimmästä periaatteesta: ajele aina kiireettä. Koska karvoja ajaessa tuot teriä ihollesi, voi aamupaniikissa suoritettu parranajo tai kulmien muotoilu mennä pahasti pieleen. Jos oikein huono tuuri käy, voi tuloksena olla vääränmuotoisen karvoituksen lisäksi verenvuotoa tai kutisevia, sisäänpäin kasvaneita karvoja. Kaiken karvanajon ykkössääntö onkin tämä: rauhoita tilanne. Herää siis riittävän aikaisin ajamaan partasi aamulla tai muotoile bikinirajoja vain iltaisin tai viikonloppuisin. Hallittu karvanpoisto säästää murheilta myöhemmin!
Hyvin kosteutettu iho on helppo höylätä
Ajat sitten partaa, sääriä, käsivarsia, intiimialueita tai vaikkapa varpaita, yksi asia on varma: kuivan iho höylääminen partakoneella, -terällä tai höylällä on varma tapaa satuttaa itseäsi. Terve, hyvinvoiva iho on paitsi kaunis, myös helpompi pitää siistinä höylän avulla. Kuiva iho on usein jo valmiiksi herkkä ja ärtynyt, joten sen vastaus höyläysyrityksiin voi olla kiukustuminen, näppylät, kutina ja punoitus. Ihon hyvinvoinnista ja kosteuttamisesta kannattaakin huolehtia säännöllisesti, ei vain silloin, kun koittaa karvojenpoiston hetki.
Pehmeää ja hyvin kosteutettua ihoakaan ei tulisi koskaan ajella kuivana, sillä kuiva iho terän alla ärtyy ja rikkoutuu herkästi. Lisäksi kuivaa ihoa ajellessa sheiverit ja partaterät kuorivat ihon pintaa ja keräävät mukaansa kuivaa ihosolukkoa, mikä saa ihon hilseilemään ikävästi. Märkänä iho on pehmeämpi ja se hilseilee huomattavasti vähemmän. Ihokarvojen poistaminen voidaan yhdistää vaikkapa suihkussa käyntiin tai kylpyyn, jolloin iho on valmiiksi jo märkä ja pehmeä. Jos taas haluat ajella karvat erikseen, muista kuitenkin aina kastella iho ensin.
Oikeanlaiset tuotteet avuksi
Märällä, pehmeälle ja puhtaalle iholle levitettävät tuotteet auttavat välttelemään kurjia iho-oireita karvanajon jälkeen. Ennen kuin lähestyt höylän kanssa ajeltavaa kohtaa, levitä sille karvanpoistoon sopiva tuote. Saippua ei ole paras ratkaisu, sillä se ei liukasta tarpeeksi ja voi kuivattaa ihoa. Partavaahto tai erilaiset tarkoituksenmukaiset geelit toimivat parhaiten. Jos et halua ostaa erikseen höyläykseen tarkoitettuja tuotteita, voit käyttää myös hiustenhoitoainetta – sen koostumus on juuri sopiva, se ei kuivata ihoa ja saa terän luistamaan iholla vaivatta.
Vetojen suunnalla on väliä
Terän kanssa ei kannata huidella miten sattuu, sillä vetojen suunnalla on suuri merkitys sekä höyläyksen lopputulokseen että siihen, miltä iho näyttää toimenpiteen jälkeen. Onko sinulla herkkä, helposti punoitukseen taipuvainen iho? Ihokarvojen höyläys voi olla tämän tyyppiselle iholle painajaismaista. Jos näin on, kannattaa sinun kuljettaa terää aina karvojen kasvusuunnan mukaisesti. Esimerkiksi sääriä ajellessa aloita vedot polven suunnasta edeten nilkkaa kohden. Rauhalliset, lyhyet vedot auttavat terää hoitamaan työnsä yhdellä kertaa ja säästävät ihoasi näin turhalta rasitukselta.
Tehokkaampi ja karvan aivan sen juuresta katkaiseva tapa on kuljettaa terää vastakarvaan. Tämä on kuitenkin iholle raskaampaa, ja se voi pahimmillaan puhkaista ihon kukkimaan ärhäkän punaisista näppylöistä. Siksi tämä tapa sopiikin vain heille, joilla iho on erittäin hyväkuntoinen eikä hätkähdä vähän kovemmastakaan käsittelystä. Jos ajelet karvoja niiden luontaisen kasvusuunnan vastaisesti, on erityisen tärkeää, ettet paina terää liian lujaa ihoa vasten, vaan pidät otteen keveänä. Pyri aina höyläämään alue vain yhdellä vedolla.
Apua, nirhaumia!
Joskus taitavimmallekin terämestarille sattuu lipsahduksia, terä osuu ihoon väärässä kulmassa ja puhkaisee siihen verta tihkuttavan naarmun. Nämä naarmut eivät ole välttämättä kivuliaita, mutta ne ovat yhtälailla harmillisia. Vuodon saa tyrehdytettyä nopeasti lähes jokaisen laukusta tai kylpyhuoneen kaapista löytyvällä aineella – huulirasvalla. Näin voi jatkaa pukeutumista ilman pelkoa siitä, että vaatteet tahrautuvat vaikeasti puhdistettaviin verijälkiin. Ja muista, että sitä naarmun päälle muodostuvaa rupea ei kannata repäistä, vaikka kuinka mieli tekisi; se auttaa naarmua paranemaan nopeammin.
Joskus voi käydä myös niin, että ihon jää sheivauksen jälkeen tulehtuneeksi ja kutisevaksi. Ensimmäinen ja tärkein nyrkkisääntö on se, että ihoa ei missään tapauksessa saa raapia – se pahentaa tulehdusta ja tekee olosi vielä epämukavammaksi. Apteekeista saa ostettua antiseptisiä puhdistusaineita, joilla tulehtuneen ihoalueen voi hellävaraisesti puhdistaa. Ihokarvojen ajelun jälkeen iholle olisi aina hyvä levittää rauhoittava ja kosteuttava voide. Kannattaa välttää vahvasti hajustettuja voiteita ja valita sen sijaan mieto, tuoksuton, herkän ihon perusvoide.
Muita vinkkejä
Karvojen poisto on välineurheilua – ilman kunnossa olevaa, hyvin huollettua välineistöä ei suoritus voi olla täydellinen. Ensimmäinen askel on itselle sopiva höylän tai terän valinta. On tärkeää, että terän ympärillä on kunnollisen kokoiset levikkeet, jotka estävät terää lipsahtamasta väärään asentoon ja viiltämään ihoa. Vaikka ihokarvojen ajelu tapahtuisi suihkussa tai kylvyssä, ei sitä kannata säilyttää pesupaikalla, sillä se pääsee ruostumaan herkästi kosteuden ansiosta, ja ruostunut terä ei ole varmastikaan paras vaihtoehto ihollesi.
Karvojen poistoväline, olipa se sitten partakone, terä tai höylä, tulisi puhdistaa aina jokaisen käyttökerran jälkeen. Puhdistamaton väline kerää bakteereja ja kuollutta ihosolukkoa ja on näin paitsi epähygieeninen, myös tehoton. Terän ja höylän puhdistus käy helposti lämpimällä vedellä. Puhdistuksen jälkeen se on hyvä kuivata. Jotta sheivaaminen sujuisi mahdollisimman tehokkaasti, terä kannattaa huljauttaa lämpimässä vedessä jokaisen vedon jälkeen – näin ihosolukkoa ei pääse kertymään ja terä säilyttää leikkuukykynsä. Kun terä ei tunnu enää leikkaavan kunnolla, se kannattaa vaihtaa uuteen.
Karvanpoisto muilla välineillä
Karvojen poisto ajelemalla on suosittu, helppo ja yleinen, mutta ei suinkaan ainut tapa taistelussa ihokarvoja vastaan. Toinen helppo tapa poistaa ihokarvat on karvanpoistovoiteiden käyttö. Ne levitetään käsiteltävälle alueelle ja jätetään vaikuttamaan aineesta riippuen muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin. Tämän jälkeen aineen heikentämät karvat kaavitaan siihen tarkoitetulla lastalla pois. Menetelmä on kätevä ja kivuton, mutta karvat kasvavat melko nopeasti takaisin. Se voi myös ärsyttää atooppista ihoa, joten kannattaa tehdä ensin testi pienelle alueelle.
Vahaaminen taas on keino, joka pitää karvat poissa pidempään, aina muutamaan viikkoon saakka. Jokainen sitä koettanut tietää, että kyseessä ei ole mikään kivuton toimenpide, mutta sitä ei tarvitse tehdä usein. Vahaamiseen on tarjolla useita kotona tehtäviä vaihtoehtoja, kuten lämmitettävät vahaliuskat, kylmävahaliuskat ja lämminvahageeli. Kaikki toimivat samalla periaatteella – ne tarrautuvat karvaan kiinni ja vetävät sen tupesta saakka irti. Vahan rippeet on helppo poistaa esimerkiksi puhdistusöljyllä. Tällä periaatteella toimii myös sokerointi, joka on luonnollinen vaihtoehto vahaukselle.
Karvoilla tai ilman – olet kaunis aina
Lopuksi todettakoon vielä, että jokainen meistä on kaunis joko karvoilla tai ilman, eli niiden pituudesta, väristä, tuuheudesta tai muotoilusta ei kannata stressata liikaa – jokaisella on vapaus kantaa karvansa juuri niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos suosit sileää, karvatonta ihoa, toivottavasti onnistuimme antamaan sinulle hyviä vinkkejä karvanpoistohetkiäsi varten. Ihosi kiittää, kun muistat ja jaksat noudattaa sheivaamisessa tästä jutusta löytyviä ohjeita. Niiden avulla saat ihosi pidettyä kauniina ja terveenä ja voit sanoa hyvästit punoitukselle ja näppylöille!