Jokaisella meistä on huolia joskus. Elämä on täynnä asioita ja tapahtumia jotka saattavat aiheuttaa huolta ja stressiä. On työhuolia, perheasiat ja ihmissuhteet voivat olla vaikeita, läheisten tai itsensä mahdollinen sairastuminen aiheuttaa pelkoa, talous voi piinata tai toistuvat pettymykset saattavat ajaa loputtomaan negatiivisuuden kierteeseen, joka taas itsessään lisää stressin määrää merkittävästi. Kun tulevaisuus ei näytä tarpeeksi selkeältä eikä sellaiselta millaiseksi sen on mielessään kuvitellut, on helppo nostaa kädet ilmaan ja antaa periksi.

Loputon huolehtiminen ja negatiivisuus on hyvin ominaista ihmisille. Suomalaisille se tuntuu olevan erityisen tyypillistä. Aina ajatellaan niitä pahimpia vaihtoehtoja, vaikka itse asiassa jo pienikin positiivisuus voisi tuoda suuria muutoksia oman elämän kulkuun. Turha ja varsinkin pitkään jatkunut stressi kuormittaa kehoa. Stressihormonien jyllätessä koko ihminen sulkeutuu eikä toimi tehokkaasti. Siksi olisikin erityisen tärkeää osata kontrolloida omia stressaavia ajatuksia ja tilanteita, joiden tietää aiheuttavan pelkoja ja huolia. Tässä artikkelissa käsittelemme erilaisia tapoja huolehtimisen ja stressaamisen vähentämiseksi.

Mielehrauhan saavuttaminen meditaation avulla

Meditointi on hyvin yksinkertainen, mutta tehokas tapa taistella stressiä vastaan. Stressaantuneena hermostomme alkaa käymään ylikierroksilla, mikä helposti johtaa vakaviinkin kipu- ja jännitystiloihin vartalossamme. Meditoinnin tavoitteena on rauhoittaa keho ja mieli hiljentymisen, hengityksen ja mielikuvien kautta. Joskus tehosteena käytetään myös rauhallista musiikkia. Meditointia on harjoitettu jo tuhansia vuosia ympäri maailmaa, mutta vasta viime aikoina se on noussut suuren yleisön tietoisuuteen ja siitä on tullut yksi trendikäs rentoutumisen tapa muun muassa supersuositun joogan rinnalle.

Meditoinnin toteuttaminen ei välttämättä vaadi välineitä eikä paljoa aikaa. Sitä voi tehdä missä vain ja koska vain. Tarjolla on monia erilaisia kursseja ja tapoja meditointiin liittyen, mutta rentoutumisharjoitukset voi suorittaa yhtä hyvin itsekseen, omaan tahtiin. Tärkeintä on mielensä ja kehonsa rauhoittaminen. Kymmenen minuuttiakin päivässä saattaa tehdä suuren muutoksen oloon. Hakeudu rauhalliseen, häiriöttömään paikkaan. Istu mukavassa asennossa, selkä suorana ja sulje silmäsi. Keskity hengittämään rauhallisesti ja syvään. Ohjaa turhat ajatukset muualle. Pyhitä meditaatiohetki täysin itsellesi.

Huolilistan kirjoittaminen

Joskus mielessämme myllertää niin monia asioita, että on vaikea käsitellä yhtäkään niistä erikseen. Käsittelemättömät asiat johtavat helposti stressaantumiseen. Aika, jolloin aivomme alkaa yleensä prosessoimaan huoltemme kirjoa, on illalla ennen nukkumaanmenoa eli juuri kun meidän tulisi rauhoittaa mielemme ja valmistautua rentouttavaan ja virkistävään uneen. Kun mielessämme pyörii miljoonia asioita, emme saa unesta tarvitsemaamme energialatausta seuraavalle päivälle. Jos kirjoitamme mieltämme askarruttavat asiat paperille ja päätämme huolehtia niistä seuraavana päivänä, annamme mielellemme sen kaipaaman tauon ja kehollemme paremman levon.

Huolien jakaminen muiden kanssa

Ihmiset eivät mielellään puhu huolistaan muille. Syynä voi olla pelko heikoksi leimaamisesta tai se, ettei haluta kuormittaa muita omilla ongelmilla. Olisi kuitenkin tärkeää osata avautua läheisilleen tai ystävilleen ennen kuin murheista tulee liian suuria ja ne alkavat vaikuttaa elämään negatiivisesti. Jaetun ilon sanotaan olevan kaksinkertainen ilo, mutta jaettu suru tai huoli auttaa puolittamaan sen tuoman taakan. Joskus puhuttuaan murheistaan huomaa, etteivät ne olleetkaan niin pahoja kuin ensin kuvitteli. Ystävän neuvot saattavat auttaa näkemään asiat uudessa, paremmassa valossa.

Älä siis jää yksin ajatuksiesi kanssa. Puhu rohkeasti tuntemuksistasi ja peloistasi muille. Saatat yllättyä, kuinka monella on ollut tai on juuri nyt samanlaisia ajatuksia. Asioiden yhdessä puiminen on aina helpottavampaa kuin yksin murehtiminen. Muiden kanssa itseä huolettavista asioista saattaa jopa löytyä huumorin kipinää. Porukassa asioita ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti. Hyvien ystävien ja läheisten kanssa vietetyn ajan on myös todettu tuottavan hyvän olon hormoneja ja positiivista mieltä, joten jo pelkkä yhdessäolo toimii stressin lievityksenä.

Vältä itsesi vertailua toisiin

Ihmisillä on tapana verrata itseään muihin. Asiat pitäisi olla aina vähintäänkin yhtä hyvin kuin naapureilla. Auton pitäisi olla hienompi, lasten paremmissa kouluissa, lomamatkojen kadehdittavampia, vaatteiden kalliimpia ja niin edelleen. Totuus kuitenkin on se, että harvemmin tiedämme, mitä muiden elämässä on meneillään. Perustamme mielipiteemme muista siihen, mitä he haluavat meidän näkevän, mikä ei ole koskaan se koko totuus. On paljon palkitsevampaa huolehtia siitä, että on tyytyväinen omassa elämässään, kuin siitä, kuinka paljon tyytyväisemmältä naapuri vaikuttaa.

Sosiaalisen median käyttö mahdollistaa muihin vertailun aivan uudella tavalla. Facebookissa näkee koko ajan toinen toistaan upeampia kuvia ja kertomuksia, joihin verrattuna oma elämämme saattaa tuntua hyvin tylsältä ja harmaalta. Sosiaalisen median liikakäyttö, varsinkin jos tapana on vertailla itseään muihin, saattaa aiheuttaa paljon haittaa. Jos uppoudumme päivät pitkät ruudun ääreen tuijottamaan muiden “täydellistä elämää”, unohdamme helposti elää omaamme ja arvostaa sitä, mitä meillä itsellämme on. Siksi olisi hyvä rajoittaa omaa aikaansa sosiaalisen median käytön suhteen.

Hyväksy asiat joita et voi muuttaa

Murehtiessamme yksi tärkeä asia, mitä meidän tulisi miettiä, on se, pystymmekö tekemään asialle mitään? Usein murehdimme asioista joille emme yksinkertaisesti voi mitään. Tiedämme voimattomuutemme, mutta jatkamme silti asiasta huolehtimista jopa äärimmäisyyksiin asti. Tämä jos jokin on turhaa murehtimista ja ajan tuhlausta. Jos järkemme sanoo, ettei asian ratkaisu ole meidän käsissämme, on aika hyväksyä se ja jatkaa elämää. Jos meitä vaivaava asia on jo tapahtunut, on liian myöhäistä muuttaa se tekemättömäksi ja aika jatkaa elämää.

Tilanne on toinen, jos tiedämme että voimme vaikuttaa meitä stressaavaan asiaan. Usein jatkamme murehtimista loputtomiin tekemättä asialle mitään, vaikka siihen pystyisimmekin. Jos emme löydä itsestämme tarpeeksi voimia toimia asian hyväksi, ei ole häpeä pyytää apua. Murehtiminen ilman toimintaa johtaa negatiiviseen noidankehään. Luokittele siis huolenaiheesi. Pystytkö tekemään asian hyväksi jotain? Jos pystyt, tee. Jos et, hyväksy tilanne ja jatka eteenpäin. Tällä tavalla et heitä aikaasi hukkaan vaan voit keskittyä olennaiseen elämässäsi.

Nuku ja liiku riittävästi

Unen puutteen on todettu vaikuttavan negatiivisesti niihin osiin aivoista, jotka toimivat stressin hallinnassa. Kun kärsimme unenpuutteesta huolemme voimistuvat. Ihmisillä, joilla on taipumusta liialliseen murehtimiseen ja ahdistukseen, on usein myös herkemmin vaikeuksia riittävän unen saannin suhteen. Joten jos tunnet, että stressi ohjaa elämääsi, tarkastele unesi määrää ja sen laatua. Vältä untasi häiritseviä toimintoja illalla, kuten liian myöhäistä ruokailua ja tietokoneen tai puhelimen käyttöä juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen sijaan rauhoita hetki itsellesi esimerkiksi meditoinnin avulla ennen sänkyyn menemistä.

Yksi tapa hallita stressiä ja huolia on pysyä liikkeessä. Liikunta on yksi mainioista tavoista luoda itselle hyvää oloa ja viedä huomio pois negatiivisista ajatuksista. Liikunta auttaa aivoja lisäämään endorfiinin, kehon oman mielihyvähormonin, tuotantoa. Juoksulenkin tai kuntosalisession jälkeen huomaa, kuinka negatiiviset ajatukset ovatkin yhtäkkiä poissa huolista ja olo virkeä ja rentoutunut. Liikkuminen sisältää usein myös sosiaalista kanssakäymistä, mikä sekin on omiaan nostattamaan tunnelmaa. Liikunnalla on positiiviset vaikutukset myös nukahtamiseen ja unen laatuun, joiden tärkeydestä jo aikaisemmin mainitsimmekin.

Oikea asenne

Huolehtiminen on normaali osa elämää. Emme voi koskaan välttyä siltä kokonaan, mutta edellä mainituilla keinoilla voimme pyrkiä kontrolloimaan liiallista stressaamista ja ahdistusta ja saamaan elämästä huomattavasti enemmän irti. On vain otettava se ensimmäinen askel ja päätettävä, että nyt on aika korvata negatiiviset ajatukset positiivisilla ja nähdä ympärillä olevat hyvät asiat, sekä unohtaa ne huonommat, joita emme pysty muuttamaan. On itsestämme kiinni kuinka haluamme maailmamme nähdä. Oikea asenne on se, mikä ratkaisee.