eggs in a basket

Kananmunat ovat edullinen, monipuolinen ja suosittu ruoka. Kananmunia voi käyttää ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa eri tavoin. Sellaisenaan munia voi syödä joko paistettuna tai keitettynä. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä kananmunien keittämiseen eri tavoin sekä listaamme joitakin tapoja käyttää keitettyjä kananmunia. Tapoja ja tyylejä kananmunan keittämiseen on muutamia erilaisia, ja oman suosikkityylinsä löytää oikeastaan vain testailemalla. Seuravilla ohjeilla ja nikseillä pääset testaamisen alkuun ja opit myös keittämään uppomunan.

Yleistä kananmunan keittämisestä

Kokonaiset kananmunat kypsennetään kattilassa kiehuvassa vedessä. Vettä kannattaa laittaa vain sen verran, että kananmunat juuri ja juuri peittyvät. Huomioithan, että kuori saattaa vaurioitua helposti, kun kananmuna laitetaan kattilaan. Kaikkein helpommin rikkoutuvat jääkaappikylmät kananmunat, jos ne laitetaan kiehuvaan veteen. Kananmunia voikin esimerkiksi lämmittää hieman lämpimässä vedessä ennen keittämistä, tai sitten kylmät kananmunat on syytä lisätä kylmään veteen. Kananmunat voi toki ottaa myös huoneenlämpöön lämpiämään hyvissä ajoin ennen keittämistä.

Kananmunan kuoren rikkoutumisen lisäksi toinen riski munien keittämisessä liittyy keltuaisen ympärille muodostuvaan siniharmaaseen tai vihertävään renkaaseen. Vaikka tuo surureunaksikin nimetty ilmiö ei estä kananmunan syömistä, se tekee munasta vähemmän kauniin. Surureuna ilmaantuu munaan sitä herkemmin, mitä kauemmin munaa keitetään. Surureunan muodostumista pyritään usein ehkäisemään myös lisäämällä keitinveteen hieman etikkaa. Keittämisen jälkeen munat on tärkeää jäähdyttää kylmässä vedessä. Kuori irtoaa helposti, jos munan myös kuivaa huolella jäähdyttämisen jälkeen.

Keittoajat ja -tavat

Kananmunia voi keittää ja hauduttaa monella eri tavalla. On makuasia, miten munat haluaa valmistaa. Merkittävintä on keittoaika. Mitä löysemmäksi munan haluaa jäävän, sitä lyhyempi on keittoaika. Käytännössä keittoaika vaihtelee parista minuutista 12 minuuttiin. Kananmunat voi laittaa kiehuvaan veteen tai sitten ne voi laittaa kylmään veteen ennen kuin sitä aletaan keittää. Joka tapauksessa keittoaika lasketaan siitä, kun vesi alkaa kiehua. Kiehuvaan veteen laitettavat munat vaativat hieman pidemmän keittoajan kuin kylmään veteen laitetut.

fried eggs in a pan

Munia voi myös ikään kuin hauduttaa. Amerikkalaiseksi tavaksi kutsutaan sitä, että munat lisätään kiehuvaan veteen, minkä jälkeen kattila peitetään kannella ja vedetään pois liedeltä. Munien haudutusaika pikkuhiljaa jäähtyvässä vedessä on kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttia. Toinen tapa hauduttaa munia on laittaa ne kylmään veteen, ja kun vesi alkaa kiehua, liedestä käännetään lämpö pois mutta kattila munineen jätetään lieden päälle hautumaan. Sopiva haudutusaika ihanan pehmeälle kananmunalle on kymmenen minuuttia.

Kananmunan keittäminen uunissa

Kananmunat voi, yllättävää kyllä, keittää myös uunissa. Tämä niksi on erityisen hyvä, jos hellalla kiehuu jo monta kattilaa ja jos munia tarvitaan paljon. Uunissa keittämisen etuna on myös se, että munat eivät rikkoudu. Niiden kuoreen tulee tosin ruskeita pisteitä, mutta kyse on ainoastaan esteettisestä haitasta. Munien keittäminen uunissa onnistuu muffinipeltiä apua käyttäen. Myös silikonisia muffinivuokia voi toki testata, mutta niiden toimivuudesta ei ole täyttä varmuutta.

Uuni lämmitetään 160 asteeseen. Kananmunat laitetaan muffinivuoan koloihin, jotka täytetään vedellä. Munia pyöritellään tai painellaan koloissa sen verran, että ne kastuvat joka puolelta. Muffinipelti munineen nostetaan uuniin ja munia paistetaan – tai siis keitetään – 30 minuutin ajan. Sitten pelti otetaan uunista ja munat laitetaan jäähtymään kylmään veteen, johon on mielellään lisätty jääpaloja pitämään kylmyyttä yllä. Munat ovat kuumia, joten niiden nostelussa kannattaa käyttää apuna pihtejä. Viiden minuutin jäähdyttämisen jälkeen munat ovat valmiita nautittaviksi.

Kananmunan keittäminen mikrossa

Kananmunan voi keittää myös mikrossa. Mikron käytössä on aina huomioitava, että mikrojen tehot vaihtelevat, ja siksi jokaisen on testailtava sopivia keittoaikoja oman mikronsa kanssa. Kananmunan keittäminen mikrossa aloitetaan lämmittämällä vettä kuumaksi parin minuutin ajan mikronkestävässä astiassa. Kananmuna saattaa helposti räjähtää mikrossa, joten sen pohjaan kannattaa painaa pieni reikä esimerkiksi nastalla. Kananmuna asetetaan kuumaan veteen ja koko astia peitetään lautasella. Astia laitetaan mikroon ja mikroa käytetään puolella teholla noin neljä minuuttia.

microwave

Neljän minuutin mikrossa kuumentamisen jälkeen kananmuna on suhteellisen löysä, mutta jo valmis nautittavaksi. Jos kananmunasta haluaa hieman kiinteämmän, munan voi jättää kuumaan veteen kypsymään vielä pariksi minuutiksi. Munaa ei tässä vaiheessa kuitenkaan laiteta enää takaisin mikroon. Munan keittäminen mikrossa ei ole paljon liettä nopeampaa tai ylivoimaisen helppoa, sillä tiskiäkin syntyy jonkin verran. Jos tarvetta on kuitenkin vain yhdelle keitetylle munalle, tämä vinkki kannattaa pitää mielessä.

Munankeittokoneet

Kananmunan keittäminen ei vaadi erityistä osaamista, ja varusteiksikin riittää hella, kattila, vesi ja etikka. Tähänkin tarkoitukseen on kuitenkin kehitetty oma koneensa. Sähköllä toimiva kananmunankeittokone saattaa kuulostaa aikamoiselta turhakkeelta, mutta jos keittiössä on reilusti tilaa eri koneille ja keitettyjen kananmunien kulutus on suurta, kannatta tätäkin laitetta toki harkita. Koneiden luvataan keittävän täydelliset munat joka kerta. Munankeittokoneita on markkinoilla useita erilaisia. Yleensä niissä voi keittää 1–7 munaa kerrallaan, mutta myös pienempiä malleja on saatavilla.

Munankeittimen mukana tulee tietenkin käyttöohjeet, mutta sen toimintaperiaate vastaa pitkälti mikrossa keittämistä. Munat on keittimeen laitettaessa rei’itettävä, ja tähän tarkoitukseen voi koneen mukana tulla jopa työkalu. Munat asetetaan keittimen pidikkeeseen ja keittimeen lisätään vettä. Munien kovuusaste on koneella keitettäessäkin mahdollista valita, mutta ohjeet tähän pitää tarkistaa kunkin laitteen käyttöoppaasta. Yleensä laitteissa on myös äänimerkki, joka ilmoittaa, kun munat ovat valmiit. Koska munia ei voi koneessa keittää liikaa, on munankeittokone helpotus kiireisiin aamuihin.

Keitetyt kananmunat osana ateriaa

Keitetyt kananmunat ovat tietysti herkullisia aivan sellaisenaan suolalla tai yrttisuolalla maustettuina. Kananmunat mielletään usein osaksi aamiaista, mutta proteiinipitoisena ruokana erityisesti kovaksi keitetyt kananmunat ovat käteviä myös vaikkapa eväänä, sillä niiden syöminen on suhteellisen helppoa reissussakin. On kuitenkin syytä muistaa, että keitettyä kananmunaa tulisi säilyttää kylmässä, eli kovin pitkille retkille ne eivät evääksi sovi. Kovaksikeitetyn kananmunan voi myös viipaloida voileivän päälle. Löysemmän munan käsittelyn kanssa pitää olla hieman varovaisempi, ettei keltuainen leviä hallitsemattomasti.

boiled eggs with parsley leaves

Kananmuna kuuluu oleellisena osana myös moniin ruokiin. Monet salaatit, esimerkiksi Nizzan salaatti ja rosolli, sisältävät kananmunaa. Keitetyistä kananmunista voi myös tehdä kastikkeen vaikkapa uusien perunoiden seuraksi. Myös pinaattikeittoon kananmunan puolikkaat kuuluvat oleellisesti, ja karjalanpiirakoiden kanssa nautittava munavoi on myös kaikille tuttu munaruoka. Kananmunia on usein pitopöydissä tarjolla myös puolikkaina, jotka on täytetty tai koristeltu jollakin täytteellä tai pasteijalla. Kaikkiaan kananmuna on monipuolinen raaka-aine ja tärkeä osa suomalaistakin ruokakulttuuria.

Uppomunan valmistus

Kananmunan voi keittää ilman kuorta eli tehdä uppomunan. Tuoreet munat rikotaan pieneen kuppiin yksi kerrallaan. Kiehuva vesi maustetaan etikalla, vettä sekoitetaan kauhalla tai lastalla keskeltä kattilaa, jotta aikaan saadaan pyörre ja sitten muna valutetaan kuumaan veteen. Munan annetaan kiehua pari minuuttia, minkä jälkeen se nostetaan jäähtymään. Uppomunia voi keittää vain yhden kerrallaan. Suuria määriä valmistettaessa kannattaa vettä keittää parissa eri kattilassa. Valmiita uppomunia voi myös pitää lämpimänä kulhossa, jossa on lämmintä vettä.

Uppomunat osana ateriaa

Uppomunat maistuvat sellaisenaan tai yrttisuolalla maustettuna osana aamiaista. Koska uppomunan keltuainen jää löysäksi, se sopii erinomaisesti nautittavaksi leivän päällä. Uppomunia voi käyttää myös salaateissa tai vaikkapa parsan seurana. Kaikkein klassisin uppomunaruoka lienee kuitenkin Eggs Benedict eli Benedictin munat. Siinä paahdetun leivän tai sämpylän päälle laitetaan pekonia tai vaikkapa kylmäsavulohta sekä uppomuna, ja koko annos kuorrutetaan hollandaisekastikkeella. Vaikka uppomunien valmistusta pidetään hieman haastavana, kannattaa se opetella, sillä nämä herkut ovat todellakin vaivan arvoisia.