Letut, räiskäleet, pannukakut, ohukaiset tai lätyt. Tällä rakkaalla ruokaherkulla on monta nimeä. Eikä ihmekään, sillä letut kuuluvat olennaisena osana suomalaiseen ruokapöytään. Mansikkahillon ja kermavaahdon kera tarjottuina pannukakut ovat perinteisimmillään. Vaihtamalla makeat täytteet suolaisiin, saadaan letuista myös maittava pääruoka tai tarjottava erilaisiin juhliin. Muutamalla helpolla vinkillä lettujen paistaminen onnistuu varmasti. Rapeiden räiskäleiden salaisuus piilee hetken levänneessä taikinassa, oikeassa paistolämpötilassa, huolellisessa taikinan sekä voin annostelussa ja kunnollisessa paistinpannussa. Kesällä herkulliset letut paistuvat myös muurinpohjapannulla.

Lettujen valmistaminen onnistuu ilman suuria ennakkovalmisteluja, sillä ohukaisten perusaineksia, maitoa, munia, jauhoja ja sokeria löytyy yleensä kotoa jo valmiiksi. Taikinan valmistamiseen ei tarvita hintavia keittiökoneita, eikä erityisiä taitojakaan, sillä ainekset sekoitetaan keskenään käsikäyttöisellä vispilällä tai paremman puutteessa jopa haarukalla. Oikea jauhojen määrä löytyy tunnustelemalla taikinana paksuutta. Liian suuri määrä jauhoja voi tehdä letuista kumisen tuntuisia. Tärkeää on lisäksi muistaa antaa taikinan levätä ennen paistamista. Puoli tuntia riittää turvottamaan jauhot ja muokkaamaan taikinan koostumuksen optimaaliseksi paistamista varten.

Rapeutta räiskäleisiin

Räiskäleet ovat herkullisimmillaan silloin, kun ne ovat rapeita ja ohuita. Täydellinen koostumus syntyy, kun jauhojen sekä paistamiseen käytettävän rasvan määrä mitoitetaan oikein ja lettuja paistetaan oikeassa lämpötilassa ja riittävän pitkään. Yleisimmät virheet liittyvätkin paistolämpötilaan ja taikinan annosteluun. Monesti letut paistetaan liian kuumalla pannulla ja taikinaa kaadetaan pannulle hieman liikaa. Oikean paistolämpötilan löytämiseen ei valitettavasti ole taikakeinoa, mutta rasvan kupliessa ja muuttuessa kullanruskeaksi tietää pannun olevan riittävän kuuma. Kaikesta huolimatta kannattaa olla varautunut uhraamaan ensimmäinen ohukainen koekappaleeksi.

Rapeus saadaan parhaiten aikaan käyttämällä reilusti paistorasvaa ja lorauttamalla taikinaa pannulle säästeliäästi. Ohuiden räiskäleiden kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana, etteivät ne pääse palamaan reunoista. Oikean taikinan annostelun, reilun rasvan käytön ja tarkan ajoituksen ansiosta lettuihin muodostuu paistamisen aikana herkullisen rapeat pitsimäiset reunat. Rapeutta voidaan lisätä myös sekoittamalla taikinaan vissyä. Tällöin puolet taikinan maitomäärästä korvataan kuplivalla kivennäisvedellä. Taikina sekoitetaan muuten aivan normaaliin tapaan, mutta kivennäisvesi lisätään viimeiseksi juuri ennen lättyjen paistamista.

Lettutaikinan perusohje

Perustaikinan aineksiin kuuluu 2 kananmunaa, 5 dl maitoa, 2,5 dl vehnäjauhoja ja 0,5 tl suolaa (2–3 rkl sokeria). Taikina valmistetaan rikkomalla kananmunat yksitellen kulhoon ja vatkaamalla munien rakenne rikki. Sen jälkeen joukkoon lisätään puolet maidosta sekä vehnäjauhot. Lopuksi vatkaa sekaan loput maidosta ja mausta taikina suolalla. Halutessasi voit lisätä joukkoon vähän sokeria. Anna taikinan seistä vähintään puoli tuntia ennen lettujen paistamista. Tällä aikaa jauhot turpoavat ja taikinan rakenne muuttuu helpommin paistettavaksi.

Lettu kääntyy lastalla tai heittäen

Taikinan annosteleminen käy helposti joko kauhalla tai kannusta kaatamalla. Annostele varovaisesti, mieluummin ensin liian vähän kuin liian paljon. Taikinaa voi aina lisätä, jos sitä ei ole riittävästi. Lätty voidaan kääntää, kun taikina on hieman jähmettynyt pinnalta. Kääntämiseen sopii parhaiten ohut ja hieman joustava lasta. Pienten ohukaisten kääntäminen onnistuu helposti myös pihdeillä. Valitse pannuksi mielellään matalareunainen, ohutpohjainen ja suhteellisen kevyt lettupannu. Letun kääntäminen on helpompaa, kun pannun reunat eivät ole liian korkeat.

Lettu voidaan kääntää myös heittämällä. Onnistunut ja näyttävä heitto vaatii pientä harjoittelua. Sujuvaa heittotekniikkaa on kuitenkin helppo treenata pannulapun avulla. Pannulappu asetetaan kylmälle lettupannulle ja sen avulla voidaan harjoitella oikeaa heittoliikettä ja kiinniottoa joutumatta siivoushommiin heti ensimmäisen virheliikkeen sattuessa. Ensimmäiset heittokokeilut oikealla letulla kannattaa tehdä roskakorin, tiskipöydän tai muun helposti puhdistettavan tason päällä. Heittämiseen sopii parhaiten tarttumattomalla pinnoitteella päällystetty pannu, jonka pinnasta lettu irtoaa lennokkaasti ja johon se luiskahtaa helposti takaisin.

Mausteilla ja täytteillä monipuolisuutta

Taikinaa maustamalla ja täytteitä vaihtelemalla ohukaisreseptiä voidaan muunnella lähes loputtomasti. Suomalaiseen kesään kuuluvat tuoreet marjat tai marjahillo kermavaahdon kera tarjoiltuna. Perinteiset ranskalaiset ohukaiset maustetaan vaniljasokerilla ja tarjoillaan sitruunaviipaleiden ja kermavaahdon kanssa. Amerikkalaisten pannukakkujen taikinaa lisätään hiivaa ja ne tarjoillaan vaahterasiirapin kera. Jälkiruoaksi tarkoitettuja lettuja voidaan maustaa vaikkapa kanelilla, kardemummalla tai soseutetulla banaanilla. Kuumalla ilmalla kermavaahdon voi vaihtaa jäätelöön ja hillon puoliksi sulaneisiin pakastemarjoihin. Viileä makunautinto sulaa suuhun tuottaa miellyttäviä väristyksiä kesähelteellä.

Ohukaisten makua voidaan muokata myös käyttämällä maidon sijaista jotakin muuta nestettä. Erilaiset mehut antavat letuille maun lisäksi myös väriä. Makeisiin lettuihin sopivat parhaiten porkkana- ja omenamehu. Punajuurimehulla saa lätyille syvän sävyn ja juurevan maun. Vaihtamalla tavallisen maidon kookosmaitoon saadaan lettuihin eksoottinen vivahde. Nesteenä voidaan käyttää myös soijamaitoa, mantelimaitoa tai cashewpähkinämaitoa. Kokeile rohkeasti erilaisia variaatiota ja herkuttele vaihtelevilla täytteillä. Kannattaa muistaa, että makeatkin letut kaipaavat taikinaan ripauksen suolaa korostamaan makujen täyteläisyyttä.

Suolaisia täytteitä ja kasvisohukaisia

Räiskäleet sopivat erinomaisesti myös pääruoaksi tai juhlien tarjottaviksi. Suolaisten lettujen makua voidaan vaihdella joko sekoittamalla erilaisia ainesosia itse taikinaan tai lisäämällä lettujen sisään erilaisia täytteitä. Näyttävä ja trendikäs lettuannos syntyy kokoamalla pienet lätyt korkeaksi kasaksi ja lisäämällä täytteet yksittäisten lettujen väliin. Ohukaisten täytteeksi sopivat esimerkiksi savukala tai kinkku. Herkullinen syksyinen täyte syntyy kermaisesta sienikastikkeesta. Suolaisten lettujen väliin sopivat myös erilaiset juustot, pekoni ja kananmuna, katkaravut sekä liha- ja kanapohjaiset muhennokset.

Lettuihin sopivat erityisen hyvin myös erilaiset kasvikset ja juurekset. Taikinaan saadaan väriä ja makua raastamalla joukkoon esimerkiksi perunaa, kesäkurpitsaa tai porkkanaa. Vaikka pinaattilätyt ovat kestosuosikki valmisruokien joukossa, niitä on helppo valmistaa myös itse. Vihreää väriä saa pinaatin lisäksi myös ryöpätystä ja soseutetusta nokkosesta sekä lehtikaalista. Suolaisten lettujen kyytipojaksi sopii mainiosti kermaviilistä valmistettu dippi, joka voidaan maustaa tillillä tai persiljalla, erilaisilla yrteillä, valkosipulilla sekä pieneksi silputulla sipulilla. Inspiraatiota voi etsiä vaikkapa itänaapurimme blinipöydästä.

Letut mukautuvat moneen ruokavalioon

Räiskälereseptiä voidaan myös helposti muokata erilaisiin ruokavalioihin sopivaksi. Gluteenittomat letut syntyvät vaihtamalla tavalliset vehnäjauhot tattarijauhoihin. Lettuihin voidaan käyttää myös gluteenitonta jauhoa, mutta niiden rakenteesta tulee silloin helposti hajoavampia. Vähähiilihydraattiseen ruokavalioon soveltuviin lettuihin kannattaa kokeilla vehnäjauhon korvaamista kokonaan tai osittain mantelijauheella. Jauhottomat ja maidottomat kanelilla maustetut banaaniletut ovat todella herkullisia ja syntyvät helposti soseutetusta banaanista ja kananmunasta. Lettuihin voidaan käyttää myös täysjyväjauhoja. Tällöin mausta tulee aavistuksen syvempi ja letuista hieman paksumpia.

Entä sopivatko letut vegaanin ruokavalioon? Räiskälereseptejä on nykyään niin moneen lähtöön, että vegaanillekin on toki omansa. Näissä resepteissä maito korvataan kaura- tai soijamaidolla tai muulla kasvisperäisellä maidolla. Kananmuna voidaan jättää kokonaan pois ilman, että taikinan rakenne kärsii. Vehnäjauhojen gluteiini pitää letut kasassa ilman kananmunaakin ja jauhoja voi sen sijaan laittaa taikinaan hieman reilummin. Paistamiseen voi käyttää vegaanista margariinia tai miedon makuista öljyä. Tärkeää on antaa lettujen paistua kunnolla ennen niiden kääntämistä.

Helppo ja yksinkertainen herkku

Lettujen suosio ja salaisuus piilee siinä, että hyvin yksinkertaisista ja tavanomaisista aineksista saadaan loihdittua vaivattomasti ja nopeasti herkullinen ateria niin suolaiseen kuin makeaankin nälkään. Perusreseptiä muokkaamalla ja erilaisia täytteitä kokeilemalla saadaan lukematon määrä erilaisia makuyhdistelmiä, joista löytyy taatusti jokaiselle mieleinen. Erilaisia pannukakkureseptejä kokeilemalla voi tehdä vaikka makumatkan maailman ympäri. Kannattaa kokeilla ainakin herkullisia ja kuohkeita vaahterasiirapilla maustettuja amerikkalaisia pannukakkuja, sitruunaisia ranskalaisia ohukaisia sekä smetanalla ja mädillä höystettyjä venäläisiä blinejä. Pannu kuumaksi ja kokeilemaan!