Yksi suosittu aihe leffaharrastajien keskuudessa on pohdinta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta. Valinta on vaikea, sillä elokuvia on eri genreissä ja niiden vertaileminen keskenään on vähintäänkin hankalaa. Siksi hedelmällisempi lähestymistapa on tutkia jokaisen genren elokuvia ja laittaa ne paremmuusjärjestykseen. Tässä artikkelissa luodaan katsaus draamaelokuvien parhaimmistoon. On toki mahdotonta käydä läpi kaikkia maailman draamaelokuvia, joten listamme muodostuu englanninkielisistä draamaelokuvista. Emme laita elokuvia varsinaisesti paremmuusjärjestykseen, vaan listaamme elokuvia, jotka yleensä nousevat listalle, kun puhutaan parhaista draamoista.
Draamaelokuvissa esitetään totuudenmukaiset hahmot, jotka ovat konfliktissa joko itsensä, toistensa tai luonnonvoimien kanssa. Draamoissa ihmiset näyttäytyvät parhaimmillaan, pahimmillaan ja kaikkena niiden väliltä. Genrenä draamaelokuva onkin todennäköisesti suurin genre, koska sen alle lasketaan iso valikoima elokuvia. Draamaelokuviin luetaan esimerkiksi sosiaalisia ongelmia käsittelevät draamat (esim. Alcatrazin vanki, 1962), oikeussalidraamat (esim. Kuin surmaisi satakielen, 1962), sotadraamat (esim. Pelastakaa sotamies Ryan 1998) ja poliittiset draamat (esim. Mr. Smith lähtee Washingtoniin, 1939). Parhaiden draamojen listalle on siis selvää ylitarjontaa.
Sotaa, rakkautta ja ystävyyttä Casablancassa
Yksi elokuva, joka nousee parhaiden listalle, on Casablanca vuodelta 1942. Elokuvan ohjaamisesta vastasi Michael Curtiz ja pääosissa loistivat Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Henreid ja Claude Rains. Casablancaa on jopa kutsuttu elämää suuremmaksi elokuvaksi: kyseessä on suuri rakkaustarina, mutta samalla se kertoo tarinan keskeltä toista maailmansotaa. Elokuvan keskiössä on Ranskan Marokossa sijaitseva Casablanca ja tarina sijoittuu vuoteen 1941. Kaupungissa liikkuu erilaista porukkaa: marokkolaisia, ranskalaisia, saksalaisia, vakoojia, natseja, pakolaisia, seikkailijoita sekä kollaboraattoreita.
Tämän kaiken keskellä kyyninen Rick Blaine (Humbhrey Bogart) pyörittää ravintolaa, jossa ihmiset kohtaavat, politikoivat, pelaavat uhkapelejä ja käyvät kauppaa mustassa pörssissä. Blaine ei suostu ottamaan kantaa politiikkaan Marokossa, mutta hänen elämänsä kokee mullistuksen. Ravintolaan astelee nainen tämän menneisyydestä, Ilsa Lund, jota esittää Ingrid Bergman. Kyseisellä naisella on oma vaikutuksensa Blainen kyynisyyteen. Ilsa saapuu Casablancaan miehensä kanssa, joka on vastarintaliikkeen sankari ja paennut keskitysleiriltä. Draamaa lisää se, että Rick on avainasemassa Ilsan ja tämän miehen paolle Yhdysvaltoihin.
Tuulen viemää kuvasi sisällissodan etelävaltioita
Yksi draamaelokuvien ehdottomista klassikoista on Tuulen viemää (Gone with the Wind) vuodelta 1939. Elokuvan ohjasi Victor Fleming ja sen pääosissa nähtiin Clark Gable, Vivien Leigh, Leslie Howard sekä Olivia de Havilland. Elokuva sijoittuu 1800-luvun lopun etelävaltioihin ja Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Pituutta elokuvalla on neljä tuntia ja se toimii esimerkkinä Hollywoodin taiteesta. Elokuva voitti aikoinaan kahdeksan Oscar-palkintoa (sekä kaksi erikoispalkintoa) ja se oli aikansa kalleimpia elokuvia, mutta myös historian suurimpia yleisömenestyksiä. Jokaisen leffaharrastajan yleissivistykseen kuuluu tämän elokuvan katsominen.
Valamiesten ratkaisu nosti keskiöön reilun oikeudenkäynnin ja syyttömyysoletuksen
Valamiesten ratkaisu, eli 12 Angry Men, vuodelta 1957 on loistava esimerkki oikeussalidraamasta. Tässä tiheätunnelmaisessa elokuvassa keskitytään USA:n perustuslain kohtaan, jossa syytetyille luvataan reilu oikeudenkäynti sekä oletus syyttömyydestä. Elokuvan pääroolissa nähdään Henry Fonda, joka oli myös elokuvan toinen tuottaja. Valamiesten ratkaisu sijoittuu pitkälti yhteen huoneeseen New Yorkissa, jossa 12 hengen valamiehistö väittelee siitä, että onko puukotuksesta syytetty nuorukainen syyllinen vai ei. Valamiehistä ainoastaan yksi (Fondan hahmo) uskoo syyttömyyteen. Elokuvassa ei kuitenkaan näytetä itse oikeudenkäyntiä.
Elokuvassa nousevat esille myös ennakkoluulot: valamiehistö koostuu 12 valkoisesta miehestä ja syytettynä on 17-vuotias puertoricolainen. Tästä elokuvasta on löydettävissä kaksi eri tarinallista elementtiä: toisaalla on perinteinen selvitettävä murhamysteeri, mutta elokuvassa paneudutaan myös siihen, miten valamiehistö ratkaisee syytetyn syyllisyyden tai syyttömyyden. Tässä elokuvassa jännitys syntyy henkilöiden välisen konfliktin, dialogin ja kehonkielen kautta: mistään toimintaleffasta ei todellakaan ole kysymys. Elokuvan merkityksestä kertoo se, että vuonna 2007 se valittiin USA:n kongressin kirjaston elokuva-arkistoon, jonne valitaan historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä elokuvia.
Arabian Lawrence
Yksi elokuvahistorian ehdottomista klassikoista on Davin Leanin ohjaama Arabian Lawrence (Lawrence of Arabia) vuodelta 1962. Lean tunnetaan myös Kwai-joen sillan (1957) ja Tohtori Zhivagon (1965) ohjaajana. Arabian Lawrencessa kerrotaan englantilaisen upseerin T.E. Lawrencen tarina. Elokuvaa on kutsuttu paitsi klassikoksi, myös suurfilmiksi, eikä syyttä. Pituutta elokuvalla on neljä tuntia ja se vie katsojan matkalle T.E. Lawrencen uskomattomaan elämään. Pääosaa näyttelee Peter O’Toole. Tarinan alussa Lawrence suostuttelee prinssi Feisalin brittien puolelle turkkilaisia vastaan 1900-luvun alussa.
Amerikkalainen journalisti tekee Lawrencesta sankarin, joka lopulta tarinan edetessä muuttuu antisankariksi. O’Toole tekee vaikuttavan roolin Lawrencena ja hänellä on paljon näyttämöaikaa. Hän saa katsojat vakuuttuneeksi siitä muutoksesta, jonka Lawrence käy läpi tarinan edetessä. Elokuvana Arabian Lawrence vaikuttaa ja vakuuttaa edelleen, sillä elokuvan visuaaliset ratkaisut ovat upeita: siirtymä puhalletusta tulitikusta auringonlaskuun on elokuvahistorian klassikoita. Arabian Lawrence voitti aikoinaan seitsemän Oscaria sekä neljä brittiläistä BAFTA-palkintoa, joista yhden sai O’Toole vakuuttavasta suorituksestaan Arabian Lawrencena.
Stallonen huikea suoritus Rockyna
Rocky on nyrkkeilyelokuvien klassikko ja samalla paljon enemmän kuin pelkkä nyrkkeilyelokuva. John G. Avildsen ohjasi elokuvan, joka teki Sylvester Stallonesta supertähden. Stallone kirjoitti Rockyn käsikirjoituksen nähtyään Muhammed Ali ja Chuck Wepnerin välisen nyrkkeilyottelun. Vastoin odotuksia Wepner kesti lähes loppuun asti Alia vastaan, ja Stallone inspiroitui näkemästään. Elokuvassa Stallone näyttelee Rocky Balboaa, jonka rooliin kaavailtiin aluksi suurempaa tähteä. Onneksi Stallone piti päänsä ja tähditti itse elokuvaa. Stallonen Rocky on päättäväinen ja näytönhaluinen, aivan kuten Stallone näyttelijänä.
Stallone sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden, samoin kuin kolme muutakin elokuvan näyttelijää. Burgess Meredith (joka muistetaan myös Pingviinin roolistaan 1960-luvun Batman-sarjassa) sai myös Oscar-ehdokkuuden roolistaan Rockyn Mickey-valmentajana. Mickeyn valmennusmetodit ovat melko tylyt: hänen tyylinsä puhutella Rockya on paikoin inhottava, mutta hän tekee niin vahvistaakseen Rockyn luonnetta. Mickeyn taktiikka toimii ja hän saa usein Rockyn motivoitua puheillaan. Kokonaisuudessaan Rocky on elokuva, joka kannattaa katsoa, vaikka ei olisikaan kiinnostunut nyrkkeilystä urheiluna. Elokuva on toimiva urheiludraama ja klassikkomateriaalia.
Kwai-joen silta on enemmän kuin sotaelokuva
Olisi väärin kutsua Kwai-joen siltaa (The Bridge on the River Kwai) pelkäksi sotaelokuvaksi, sillä kyseessä on paljon kunnianhimoisempi elokuva. Kyseessä on sotadraama, jonka keskiössä ovat moraali, johtajuus sekä kulttuurinen ylemmyydentunto. Vuonna 1957 valmistuneessa klassikon asemaan nousseessa elokuvassa loistaa Alec Guiness everstiluutnantti Nicholsonina, joka on joutunut japanilaisten vankileirille. Hänen vastuullaan on johtaa miehensä rakentamaan silta Kwai-joen yli. Alun vastakkainasettelun jälkeen hän tarttuu toimeen ja alkaa samalla ymmärtää japanilaisten vanhinta upseeria ihmisenä sekä upseeritoverina.
Everstiluutnantti Nicholsonin näkökulmasta sillan rakentaminen on tapa näyttää japanilaisille, mihin valkoiset britit pystyvät. Heidän rakentamastaan sillasta voitaisiin olla ylpeitä ja se saattaisi seisoa vielä vuosisatoja rakentajien jälkeen. Japanilaisten komentajalla on myös syynsä haluta sillan valmistumista ajoissa: mikäli se epäonnistuu, hänen on tehtävä rituaalinen itsemurha. Erikoisissa olosuhteissa, ja näennäisesti eristyksissä muulta maailmalta, brittien ja japanilaisten vanhimmat upseerit käyvät yhteistyöhön eri lähtökohdistaan: tämä luo sotadraamaan mielenkiintoisen dynamiikan. Draaman kaari huipentuu lopussa, kun ulkomaailmasta saapuu kommandoyksikkö tuhoamaan valmistunutta siltaa.
Clint Eastwood loistaa Gran Torninossa
Gran Tornino on ehkä paras Clint Eastwoodin elokuva. Hän näytteli pääroolin ja myös ohjasi vuonna 2008 valmistuneen elokuvan. Gran Torinossa Eastwood on erakoitunut Korean sodan vetraani nimeltään Walt Kowalski. Ärtynyttä Kowalskia kismittävät esimerkiksi perhesuhteet ja ympäristössä asuu maahanmuuttajia, joiden elämää hän ei ymmärrä. Tarinan edetessä hän joutuu kuitenkin asettumaan pulaan joutuneen kiinalaispojan asemaan ja tutustuu naapurissa asuvaan perheeseen. Elokuvan lopun ratkaisu on jotain, mitä Dirty Harryna tunnetulta Eastwoodilta ei ehkä olisi odottanut.