Kierrättäminen on oikeasti helppoa, varsinkin, kun siitä tekee rutiinin. Usein kuulee puhuttavan kuinka hankalaa se on, eikä roskiskaappiin mahdu riittävän montaa jäteastiaa. Todellisuudessa jätettä tulee huomattavasti vähemmän, kun sen lajittelee ja kierrättää oikein. Kierrättäminen lyhykäisyydessään tarkoittaa materiaalin, esineen tai muun vastaavan käyttämistä uudelleen. Useimmiten sillä tarkoitetaan jätteiden hyödyllistä uusiokäyttöä. Oikein lajiteltuna roskista on mahdollista saada vaikkapa teollisuuden raaka-aineita. Kierrätys säästää myös luontoa, sillä se vähentää jätteiden hävittämisestä aiheutuvia saasteita.
Mahdoton muovi
Muovia pidetään todellisella monsterina. Aivan aiheeton tämä syytös ei ole, sillä sitä todella kertyy esimerkiksi valtameriin eri paljon. Todellinen ongelma muovin suhteen on kuitenkin sen kierrättäminen, tai oikeastaan kierrättämättömyys. Oikein kierrätettynä muovi on mainio materiaali esimerkiksi pakkausteollisuudessa. Muovi on erittäin helposti muokattavissa, joten oikein lajitelluista muovipakkauksista saa helposti uusia ja taas uusia pakkauksia. Tämä vähentää uuden muovin tarvetta, mikä tietenkin säästää luontoa. Maalaisjärkikin sen sanoo, että tämä on hyvä diili!
Lyhyesti muovin kierrättäminen on vain esimerkiksi jugurttipurkin nopea huuhtaisu ja oikeaan jäteastiaan toimittaminen. Jo nopealla googlaamisella saat tiedon, mikä muovi on kierrätettävää. Pääsääntönä on kuitenkin helppo muistaa, että kaikki muovit, jotka ovat toimineet pakkauksina esimerkiksi ruualle tai vaikkapa saippualle, voi kierrättää muovinkierrätysastiaan. Niitä löytyy yhä useammasta paikasta, joillain onnekkailla jopa taloyhtiön roskiskatoksesta! Vaikka kierrätettävän muovin tulee olla puhdasta, sitä ei tarvitse ryhtyä tiskaamaan. Huuhtelu tai pyyhkiminen riittää.
Bakkanaalinen biojäte
Biojäteastiat löytyvät onneksi kaikista taloyhtiöistä, ja omakotitalon pihaan on helppo perustaa oma komposti. Biojätteeseen kelpaavat kaikki ruuantähteet, hedelmien sekä vihannesten kuoret, kahvin purut, talouspaperit ja servietit, kuihtuneet kukat, kananmunankuoret, kalanruodot sekä jähmettyneet rasvat kuten kinkunrasva. Sinne ei saa laittaa juoksevia rasvoja kuten ruokaöljyä, purukumia, eläinten jätöksiä, tuhkaa tai tupakantumppeja eikä vaippoja ja terveyssiteitä. Pienen määrän esimerkiksi ruokaöljyä voi imeyttää talouspaperiin, ja sen jälkeen laittaa biojätteeseen.
Hienojakoisesta biojätteestä valmistetaan biokaasua. Suurempi jäte kompostoidaan, ja lopulta hyödynnetään esimerkiksi mullassa ja maanparannuksessa. Vain lajittelemalla oikein nämä rahanarvoiset hyödyt saadaan irti, joten ihan yhdentekevästä asiasta ei ole kysymys. Jos esimerkiksi ruuantähteet heitetään sekajätteeseen, ne päätyvät poltettavaksi jolloin niiden sisältämät arvokkaat ravinteet, kuten typpi ja fosfori, menevät hukkaan. Biojätepusseja on helppo tehdä itse sanomalehdestä! Voit myös käyttää jotain muuta biohajoavaa materiaalia, kuten vaikka tyhjää muropakettia.
Sekava sekajäte
Mitä sekajätteeseen saa ja kuuluu laittaa? Mitä sille tapahtuu? Sekajäte on nimensä mukaisesti sekalainen seurakunta jätettä, josta on jo lajiteltu kaikki uusiokäytettävä materiaali. Sekajätteeseen siis heitetään likainen, muovinkeräykseen kelpaamaton muovi, hygieniatuotteet kuten terveyssiteet, biojätteeseen kelpaamattomat tuhkat ja tupakantumpit, rikkinäiset posliini-, keramiikka- ja kuumuuden kestävät lasiastiat sekä kumi, pölynimurin pölypussit ja hehku- ja halogeenilamput. Sinne laitettavia roskia ei siis voi käyttää enää uudelleen, eikä niitä voida hyödyntää uusien tuotteiden raaka-aineina.
Sekajäte päätyy jäteasemalla poltettavaksi. Siksi on myös erittäin tärkeää, että sinne ei päädy vaarallisia aineita. Polttamisen yhteydessä palamisenergia otetaan talteen, ja syntyvä savu puhdistetaan. Tuloksena saadaan kaukolämpöä ja sähköä, eli myös sekajäte on hyödyksi. Käsittelyssä jäljelle jäävät palamattomat jätteet, kuten vaikka posliini tai kissanhiekka, ovat kuonaa. Kuonasta saatavaa mineraaliainesta käytetään esimerkiksi maanrakentamisessa. Suuret määrät palamatonta sekajätettä, kuten vaikka kylpyhuoneremontin kaakelit, on hyvä toimittaa suoraan kaatopaikalle.
Pahuksen paperi ja kartonki
Paperin lajittelu varsinkin on helppoa kuin heinänteko. Paperinkeräykseen sallitaan kaikki postiluukusta tipahatava, myös “ikkunalliset” kirjekuoret ja pehmeäkantiset kirjat. Sinne ei sovi laittaa kartonkia, jolle löytyy puolestaan oma kierrätysastiansa. Näitä kahta ei saa sekoittaa siitä syystä, että niiden jatkokäyttötarkoitus on eri. Kierrätykseen tulevasta paperista saadaan, no, lisää paperia. Ensin se paalataan, ja näistä paaleista poistetaan painoväri. Käyttökohteita ovat sanomalehdet sekä pehmopaperi, eli talous- ja wc-paperi. Pieni osa on hyödynnettävissä eristeteollisuudessa.
Kartonkikeräykseen kuuluvat maito- ja mehutölkit, sokeri- ja jauhopussit, pizzalaatikot, munakennot ja aaltopahvi. Ne on helppo lajitella kotona sisäkkäin ja laittaa vaikka paperikassiin, joka myös kuuluu kartonginkeräykseen. Lajiteltavien pakkausten tulee olla puhtaita ja kuivia, erittäin likaiset paketit voi laittaa suoraan sekajätteeseen. Muovikorkit esimerkiksi mehutölkeistä tulee poistaa, mutta niitit ynnä muut eivät ole haitaksi. Kierrätyksessä osa kartongista päätyy wc- ja talouspapereiden hylsyiksi ja osa saa uuden elämän esimerkiksi uutena muropakettina.
Loistelias lasi
Lasi ei ole aivan niin yksinkertainen kierrätettävä, kuin voisi luulla. Vaikeaa sekään ei ole, mutta siinä on hyvä pitää muutama pikkuseikka mielessä. Lasinkeräykseen saa laittaa siis lasipullot sekä lasipurkit. Sinne kuitenkaan ei saa laittaa juomalaseja, kahvinkeittimen kannuja tai muita kuumuutta kestäviä, käsiteltyjä laseja. Myöskään opaalilasi, eli esimerkiksi tyhjä meikkivoidepurkki, ei kuulu lasinkeräykseen. Tämä johtuu siitä, että lasi sulatetaan uudelleenkäyttöä varten, ja eri lasilajeilla on eri sulamispisteet.
Suomessa ei ole tällä hetkellä uusia lasipakkauksia valmistavaa teollisuutta, joten osa kierrätettävästä lasista lähtee matkalle esimerkiksi Englantiin, josta siitä valmistetaan uusia purkkeja ja pulloja. Sen sijaan Suomessa kuitenkin tehdään vaahtolasia sekä lasivillaa. Nämä molemmat ovat käypiä raaka-aineita eristykseen, joka on varsinkin Suomessa talonrakennuksessa oleellista. Lasille voi keksiä uusia käyttötarkoituksia myös ihan kotioloissa vaikkapa askartelun merkeissä! Netti on pullollaan monen tasoisia askarteluvinkkejä, ja lasista saa aikaiseksi vaikka minkälaista taidetta.
Metka metalli
Metallin kierrätysastiaan kuuluvat metallitölkit, kuten tonnikalapurkki, tuikkukynttilöiden kuoret, metallikannet ja -korkit sekä paistinpannut. Metallisen foliokannen ja muovisen kannen erottaa helposti rypistämällä: metalli jää ruttuun, kun taas muovi suoristuu uudelleen. Ekopisteellä olevan keräysastian suuaukon koko on noin 20 cm. Sitä suuremmat metalliesineet tulee toimittaa kaatopaikalle. Vaaralliset jätteet, kuten paristot, puolityhjät hiuslakka- ja muut aerosolipurkit, maalipurkit ja sähkölaitteet eivät missään nimessä kuulu metallinkeräykseen. Myöskään kahvi- ja sipsipussin paikka ei ole siellä, vaikka ne foliota muistuttavatkin.
Kierrätysvaiheessa eri metallilajit erotellaan niiden magneettisuuden mukaan valtavan suurella magneetilla. Muita lajitteluperusteita ovat niiden tiheys ja sähkönjohtokyky. Metalli on käytännöstä ikuista, ja siitä voidaan valmistaa uusia metalliesineitä aina uudelleen ja uudelleen. Tämäkin tietysti toteutuu vain, kun se lajitellaan oikein ja toimitetaan sille kuuluvaan paikkaan. Esimerkiksi kierrätetyn alumiinin käyttö teollisuudessa säästää energiaa melkein 100 % verrattuna siihen, että se valmistettaisiin neitseellisistä raaka-aineista. Myös paristojen ja akkujen sisältämä metalli saadaan kierrätettäessä hyödynnettyä.
Vaarallinen jäte
Huolimattomasti kierrätetty vaarallinen jäte aiheuttaa nimensä mukaan suurta haittaa ympäristölle ja terveydelle. Onneksi vaarallisella jätteellä on näkyvät ja helposti tunnistettavat symbolit, jolloin ne on helppo erottaa muiden roskien joukosta. Nämä merkit ovat vinoneliö muotoisia ja niissä on kirkkaanpunaiset kehykset. Muista kuitenkin myös esimerkiksi lääkkeet, sillä nekin luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Vaarallisen jätteen vieminen kierrätykseen on maksutonta, ja useimmat niistä voi viedä samaan paikkaan kuten kuntien jäteasemille. Vanhat ja käyttämättä jääneet lääkkeet tulee toimittaa apteekkiin.
Toisen roska on toisen aarre
Kierrättäminen voi olla muutakin, kuin roskien lajittelemista oikein. Kierrättäminen on parhaimmillaan tilan raivaamista uudelle ja toisaalta hauskaa aarteenmetsästystä. Vintage-, second hand- ja kirpputorimuoti ovat todella tervetulleita ja kestäviä trendejä, joista on hyötyä monelta kantilta. Sen lisäksi, että esimerkiksi käytettynä hankitut vaatteet ja huonekalut ovat usein ostajalle edullisempia, on se myös ympäristöllemme vähemmän kuormittavaa. Esimerkiksi kierrätyskeskukset hyvin monessa kaupungissa tulevat hakemaan ylimääräiset huonekalusi ja muut tavarasi suoraan kotoasi, jolloin se on myös äärimmäisen helppoa!